Synnyin 31.7.06 Tuohikorven kenneliin Kauvatsalle, jossa minusta ja sisaruksistani pidettiin todella hyvää huolta. Äitini TESSUN - KULTA SUNNY eli Sunny on upea yksilö. Toivottavasti olen perinyt häneltä paljon piirteitä. Tai tosin, ei omassa isässänikään mitään vikaa ole, päin vastoin. Isäni on KARVIN HIGH SKIES eli Dennis. Häntä en ole tosin vielä päässyt tapaamaan, pelkästään kuvia olen hänestä nähnyt. Tämä on kai tätä nykyaikaa? Meitä sisaruksia oli yhteensä 6 suloista otusta. Viisi meistä on lähtenyt "maailmalle" ympäri etelä-suomea. Oona-sisko asustaa edelleen Kauvatsalla. Onneksi netin välityksellä voimme pitää yhteyttä?
Nykyiset omistajani ilmestyivät yllättäen lapsuudenkotiini Kauvatsalle ja nappasivat minut mukaansa kun olin alle 9 viikon vanha. Nyt asustelen sitten Tampereella, ihan ok paikkahan tämäkin on. Ei nyt mikään metropoli, mutta lähes kaikki tarvittava löytyy. Suosikkipaikkani Tampereella on Kaupin metsät, jossa saan olla aina vapaana ja "rallitella" niin paljon kuin vain jaksan. Ja onhan täällä muutama hyvä lemmikkieläinkauppakin,josta tilailen itselleni herkkuluita ja leluja. Niin ja kaikilta tamperelaisiltahan pitää kysyä, että kumpi? Eli tiedoksi niille ketä kiinnostaa, että Tappara! .
Ajattelin kouluttautua tulevaisuuden varalle. Ensimmäinen koulu alkoikin tammikuussa 2007. Valmistauduin kouluun melko hyvin, mutta ehkä joissakin asioissa on vielä parennettavaa. Seuraaminen on sellainen kouluaine, josta en juurikaan välitä, mutta kaippa sekin on kunnialla suoritettava, että pääsen eteenpäin. Lempiaine on paikalla olo käskystä, sen osaankin jo tosi hyvin.
Isona aion harrastaa agilityä. Siinä kuulemma saa hyppiä ja kierrellä erilaisia esteitä. Kuulostaa hauskalta. Näyttelyitä tuskin innostun kiertelemään, mutta eihän sitä ikinä tiedä...
Omistajien kanssa olen sopinut, että heihin liittyviä asioita en sivuillani kommentoi. Mutta sen verran voin heistä sanoa, että kaippa he parhaansa tekevät. Ja ainakin ajoittain viihdyn hyvin heidän seurassaan, kuria tosin voisi hieman löysentää. Yritän rajata myös kuvista vanhemmat pois, etenkin äiti on kovin halukas kameran eteen kun MINUA kuvataan!
-Romppu- 